Teollisuusperinne

Valkeakosken Teollisuusperinne ry

Sääksmäen vesimyllyistä suurin osa sijaitsi Valkeakosken koskissa, joihin kuuluivat ylempänä olleet Apian ja Kirjaksen kosket sekä alempana varsinainen Valkeakoski ja sen pohjoispuolelle haarautunut Vähäkoski. Putousta Valkeakoskessa oli noin 4,5 metriä. Pitkään ja monihaaraiseen koskeen mahtui useita vesimyllyjä, joiden määrä vaihteli eri aikoina. Myllyjä oli noin 12.

Valkeakoski sijaitsi kahden suuren jakokunnan rajamaalla. Todennäköisesti paikannimi Valkeakoski tai Valkiakoski viittaakin rajaan. Rajoja käytäessä poltettiin merkkitulia tunnetuissa rajapaikoissa. Valkeakosken eteläranta kului Voipaalan jakokunnalle. Kosken rannalla ollut pieni Valkeakosken kylä oli Voipaalan siirtokylä, samoin hieman etäämmällä sijainnut Naakan eli Leipiälän yksinäistila. Kosken pohjoisrannalta kuului Salon, Annilan ja Roukon jakokuntaan kuuluvalle Roukon eli Ruuhijärven kylälle. Maanlain mukaan koski omistus määräytyi sen mukaan, kuka omisti rannan. ”Nyt taita myllyn sija asuma sian vaiheilla, pitäkäm puolen myllymn sia cumpikin asunsia, nijn kauuas quin kylän asumus vlottu eli makapi. Nyt makapi myllyn sia kylän asuma sisällä, nijn ottakan cukin osansa myllyn siasta, nijn paliolda qn hänen osansa anda tomtista, pellosta ia nijtuista” määräsi Kuningas Kristofferin maanlaki herra Martin käännöksenä. Koski kuului Voipaalan ja Salon, Annilan ja Roukon jakokunnille. Liuttula kuului Vedentaan jakokuntaan, jolla ei ollut rajaa Valkeakosken koskessa. Liuttulan kartanolla oli kuitenkin mylly, samoin Vedentaan jakokuntaan kuuluneella Lantosten Penttilällä.

Myllyistä tuli jo keskiajalla haluttua omaisuutta. Lahisten kartanon omistajat hankkivat jo varhain haltuunsa osuuksia Apian koskesta, mikä johti riitoihin talonpoikien myllyjen kanssa. Kruunu koetti lainsäädännöllä estää talonpoikia valtaamasta hyviä myllynpaikkoja määräämällä 1400-luvun lopulla, ettei talonpoikien myllyssä saanut jauhaa tullijauhatusta. Myllyjä talonpojat saivat kyllä rakentaa, mutta vain omaan tarpeeseen. 1483 kiellettiin talonpoikaiset myllyt, jotka vahingoittaisivat aatelisten omistamien tullimyllyjen jauhatusta. Tullimyllyjen piti toimia läpi vuoden ja niiden jauhatuksesta piti maksaa kruunulle tullia puolet

tuotosta. Lopulta 1485 sallittiin talonpoikien rakentaa myllyjä vain syrjäisiin paikkoihin, joissa niistä ei olisi haittaa tullimyllyille. Uudet määräykset johtivat helposti myllykiistoihin talonpoikien ja aatelisten kesken aatelisten tietäessä uudet määräykset mutta talonpoikien noudattaessa vanhaa maanlakia ja perinnäisiä tapoja.

Uusi mylly ei saanut aiheuttaa haittaa entisille myllyille. Tätä sääntöä uhmasi Valkeakosken Hemminki Juhonpoika rakentaessaan kosken ensimmäisen ratasmyllyn. Vuonna 1508 syyskäräjillä Hemminki tuomittiin hävittämään ratasmylly ja rakentamaan tilalle talonpoikien jalkamylly. Sitä pidettiin kai vähemmän suurena vaara aatelin myllyille. Tiettävästi Hemminki Juhonpojan ratasmylly oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Seuraavalla vuosisadalla kaikki Valkeakosken myllyt olivat jo ratasmyllyjä. Myllyistä kehittyi Valkeakosken ensimmäinen teollisuudenala.


Ari Sirén