Paperin jalostaminen pusseiksi, kirjekuoriksi ym. alkoi Suomessa jo 1800-luvulla. Valkeakosken paperitehtaalla pussien valmistui aloitettiin vuonna 1875. Tehtaan tuhonnut tulipalo vuonna 1901 tuhosi myös pussitehtaan, eikä sen toimintaa jatkettu. Vuonna 1925 esitti kenraali Rudolf Walden paperinjalostustehtaan perustamista Valkeakoskelle. Tavoitteena oli lisätä ja vakiinnuttaa voimapaperin käyttöä kotimaassa. Samalla voitaisiin hyödyntää paperitehtaalta jääviä sivuratoja. Kaksi vuotta aiemmin oli W. Rosenlew & Co perustanut Poriin Suomen ensimmäisen paperisäkkitehtaan. Kenraalin aloite ei johtanut tuloksiin, rahaa tarvittiin Tervasaaren sellutehtaiden uudistamiseen.

Jalostustehtaan perustamiseen palattiin vuonna 1929. Ab Walkiakosken osake-enemmistö oli siirtynyt Yhtyneille Paperitehtaille, sulfaattisellutehtaan uudistustöiden ansiosta voimapaperin laatu oli huomattavasti parantunut ja Suomessa voimapaperin jalosteiden, erityisesti sementtisäkkien ja vuorauspaperin kysyntä oli voimakkaasti lisääntynyt. Vuonna 1927 Suomessa valmistettiin 0,9 miljoonaa paperisäkkiä kun vuonna 1929 tuotanto oli 8,9 miljoonaa kappaletta. Lisäksi voimapaperin päävientialueella Englannissa markkinatilanne oli vuonna 1930 erityisen huono. Voimapaperin toivottiin valtaavan uusia markkinoita erityisesti kotimaassa.

Vuoden 1930 alussa Ab Walkiakosken lähetysosaston päällikkö Alfred Jozua lähetettiin tutustumaan paperinjalostusteollisuuteen Virossa, Latviassa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Samana kesänä tilattiin tehtaan ensimmäiset koneet. Paperituote Osakeyhtiö perustettiin 28.7.1930. Osakepääoma jakautui Ab Walkiakosken ja Yhtyneiden kesken, Kenraali merkitsi yhden osakkeen. Toimitusjohtajaksi nimitettiin Jozua.

Paperituotteen toiminta alkoi vuoden 1931 alussa Myllysaaressa, josta tehdas sai käyttöönsä puolet entisestä paperikonesalista. Toimitusjohtaja Jozuan lisäksi henkilökuntaan kuuluivat mestari Elis Sohlman ja viisi työntekijää. Valmistus käsitti pääasiassa paperisäkkejä ja vuoraushuopaa sekä jonkin verran puku-, kanto- ja toripusseja, kirjelehtiöitä ja hyllypaperia.

Paperituotteen alkuvuodet ajoittuivat pula-aikaan, jolloin uusien tuotteiden markkinoille tuominen oli erityisen vaikeaa. Paperisäkien kestävyyttä epäiltiin. Säkkitehtaan asiakkaiksi saatiin kuitenkin Lohjan Kalkkitehdas Oy, Rikkihappo- ja Superfosfaattitehtaat Oy, Hankkija ja Labor. Onnistuneen esimerkin voimalla säkkituotanto kasvoi nopeasti. Vuonna 1932 palkattiin tehtaan ensimmäinen myyntimies Eino Tolvanen. Samana vuonna Paperituote ja Rosenlew sopivat sementtisäkkien myynnistä. Vuoden 1933 alusta tehtaat sopivat jakavansa kotimarkkinat siten, että Rosenlewin osuudeksi tuli 60 % ja Paperituotteen 40 %. Sopimus mahdollisti säkkien hintojen korotukset. Vastaavanlainen sopimus tehtiin myös pussinvalmistajien kesken. Vuonna 1935 paperituotteen markkinaosuus säkeissä oli 48 % ja pusseissa 14,5 %. Vuonna 1932 Paperituote esittäytyi yleisölle osana Yhtyneet Paperitehtaat –konsernia Viipurin maatalousnäyttelyssä. Samana vuonna tehtaalle hankittiin pussikone, kirjekuorikone, viivauskone ja painokone.

Aaltopahvin valmistus aloitettiin heinäkuussa 1933. Aaltopahvimarkkinoista Paperituotteen osuus oli noin neljännes. Samana vuonna aloitettiin bitumilla kyllästetyn voimapaperin valmistus. Bitumipaperia tarvittiin säkkeihin mutta sitä myytiin myös pakkaustarkoituksiin ja vuorauspaperiksi. Kosteudenkestäviä uusia tuotteita olivat myös parafinoitu vahapaperi ja hyllypaperi. Vuonna 1933 henkilökunnan määrä ylitti sadan henkilön rajan. 90 % henkilökunnasta oli naisia.

Tuotanto monipuolistui edelleen. Vuonna 1934 aloitettiin liitospaperin ja hylsyjen tuotanto. Liitospaperin käyttö oli lisääntynyt aaltopahvilaatikoiden myötä, mutta Suomessa sen käyttö oli vielä vähäistä.

Tärkeimmiksi asiakkaiksi tulivat vaneritehtaat, joille valmistettiin erityistä vaneriliitospaperia. Samana vuonna aloitettiin vielä ikkunapaperin, erilaisten valkopaperituotteiden ja toilettipaperin valmistus. Toilettipaperin valmistui päättyi jo samana vuonna, kone myytiin G. A. Serlachius Oy:lle ja Yhtyneet päätti toistaiseksi luopua toilettipaperin valmistuksesta. Vuonna 1933 Paperituote oli tuotannoltaan ja henkilömäärältään Suomen suurin paperinjalostustehdas.

Laajenevan tuotannon tarpeisiin Paperituote sai 1933 käyttöönsä Myllysaaren kaksikerroksisen tehdasrakennuksen, joka uusittiin perusteellisesti. Vuonna 1936 rakennusta korotettiin yhdellä kerroksella. Valkopaperiosasto sijoitettiin Myllysaaren pienempään tehdasrakennukseen. Se mahdollisti erityisesti Jämsänkosken paperin jalostamisen.

Paperituotteen ulkomaanvienti alkoi vuonna 1935 toimitusjohtaja Jozuan myytyä 500 paperisäkin erän Palestiinaan. Vuonna 1936 viennin arvo oli noin 12 % liikevaihdosta, parin vuoden kuluttua jo 20 %. Tärkeimmät vientimaat olivat Iran, Palestiina ja Kiina. Vientiosasto perustettiin vuonna 1937. Kotimaan myyntiä varten avattiin vuonna 1937 Helsingin konttori Eteläesplanadi 14:ään. Konttorin johtajaksi nimitettiin Bror-Carl Brandt.

Vuonna 1937 korkeasuhdanne siivitti Paperituotteen laajentumista. Tehtaalle hankittiin uusia koneita, säkkikone, liimauskone, syväpainokone ja kreppikone. Aaltopahvikonetta täydennettiin. Tammikuussa 1938 tehdasta kohtasi tuho. Myllysaaren tehdasrakennuksessa syttyi tulipalo, joka tuhosi säkkikoneen ja vaurioitti laatikko- ja puolaosastoja. Samalla Myllysaaren paperitehdas kaksine koneineen kärsi pahoja vaurioita. Tulipalon aiheuttama katkos jäi kuitenkin lyhyeksi, paperisäkkien tekoa voitiin jatkaa paperisalissa jo kymmenen päivän kuluttua. Toimitusjohtaja Jozua oli palosta kuultuaan onnistunut ostamaan uuden säkkikoneen, joka alkuaan oli rakennettu toiselle tehtaalle.

Tulipalo antoi aiheen ryhtyä suunnittelemaan uutta tehdasta. Myllysaari oli käynyt ahtaaksi noin 350 henkilöä työllistävälle tehtaalle. Se oli myös liikenteellisesti vaikeassa paikassa. Myyntipäällikkö Juuso Walden valitsi tehtaalle uuden tontin Roukosta, läheltä Valkeakosken rautatieasemaa. Tehtaan rakennustyöt alkoivat vastaperustetun yhtiön rakennusosaston toimesta ja dipl. ins. Erkki Aallon johdolla kevättalvella 1938, ja vuoden lopulla Paperituote siirtyi uuteen tehtaaseen. Uusi tehdas käsitti 4000 m2 laajuisen , kuusi metriä korkean hallin ja 1000 m2 varaston. Varaston eteen johdettiin asemalta pistoraide. Tehdasrakennuksen julkisivun muodosti kaksikerroksinen rakennus, johon sijoitetiin konttori, huoltolat, ruokala keittiöineen ja eräitä pieniä tehdasosastoja. Erilliseen sivurakennukseen sijoitettiin vuoraushuovan ja bitumipaperin valmistus. Varsinaiseen tehdassaliin sijoittuivat säkki-, aaltopahvi- ja laatikko-, liitospaperi- ja pussiosastot valkopaperiosaston jäädessä vielä Myllysaareen. Uutta konekantaa hankittiin säkkikone, pohjantaivutuskone, bitumipaperikone ja höyrykattila. Vuonna 1939 Paperituotteen käyttötulos oli 1729 000 markkaa ja henkilökunnan lukumäärä 377. Vuonna 1932 vastaavat luvut olivat olleet 320 000 markkaa ja 28 henkilöä.

Paperinjalostusteollisuudelle sota-aika merkitsi läpimurtoa. Paperituotteita opittiin käyttämään korviketuotteina, joista monet jäivät käyttöön sodan päätyttyä. Sota-aika antoi myös sysäyksen paperinjalosteiden kehitykselle. Paperituotteen jalostustuotannon tonnimäärä kasvoi vuodesta 1939 sotasuhdanteen huippuvuoteen 1943 mennessä noin kolminkertaiseksi. Tehtaalla työskenneltiin koko sodan aika korkeapaineen alaisena. Työpäivä oli 12-tuntinen ja lisäksi tehtiin paljon ylitöitä. Työvoimasta oli pulaa, keväällä 1941 työntekijöitä oli lähes 800, vuonna 1944 vain noin 360. Ensisijaista oli puolustusvoimien ja vanhojen asiakkaiden tilausten toimittaminen.

Tehdasrakennusta oli laajennettu vuonna 1941. Ennen sotaa tilatut puolakoneisto, aaltopahvikone, kirjekuorikone ja pussikone saatiin käyttöön. Sodan aikanakin paperisäkki oli tehtaan tärkein tuote, runsas 40 % laskutuksesta. Korviketuotteissa käytettiin paljon kreppipaperia, joka oli sotavuosien toinen pääartikkeli.

Rauhanteon jälkeen paperinjalosteiden hyvä markkinatilanne muuttui päinvastaiseksi. Sekä puolustusvoiminen tilaukset että vienti, jonka osuus oli ollut noin neljännes laskutuksesta, loppuivat samalla kertaa. Sodan aikainen tuotannon taso ylitettiin vasta vuonna 1950.

Uutena osastona aloitti vuonna 1947 kotelo-osasto. Osaston konekantaa paranneltiin vähin erin. Vuonna 1948 hankittiin offsetpainokone, joka korvattiin vuonna 1950 kaksivärioffsetpainokoneella. Tehdas jalosti Simpeleen kartonkia. Vuonna 1950 kotelo-osaston laskutus oli 4- 5 % Paperituotteen laskutuksesta.

Kehruu- ja kutomaosasto aloitti vuonna 1948 kun Yhdysvalloista hankittiin käytetyt koneet. Sodan jälkeisissä oloissa ei tuotteille löytynyt kuitenkaan markkinoita. Sama kohtalo oli puolaosastolla. Vuonna 1948 valmistui tehtaan uusi höyrykattilalaitos.

Säkkien menekki jatkoi kasvuaan. Säkkiosaston konekantaa uusittiin vuosina 1949-50, jolloin tuotannon määrä kohosi yli 30 miljoonaan kappaleeseen vuodessa. Koneet rakensi Jylhävaaran konepaja. Bitumipaperin ja vuoraushuovan menekki kasvoi sodan jälkeisen rakennustoiminnan ansiosta. Uusi bitumiosasto valmistui Ulvajanlahden rantaan vuonna 1951. Tehtaaseen siirrettiin vanhat bitumi-, kreppi- ja vuoraushuopakoneet. Yhdysvalloista hankittiin uusi bitumikone, jolla voitiin valmistaa myös lankavahvisteista bitumipaperia. Uudella laminointikoneella aloitettiin alumiinipintaisten rakennus- ja pakkauspaperien sekä vahapaperin valmistus. Tehtaalla oli kehitelty Alumit-rakennuspaperi, jossa alumiinilehti kiinnitettiin bitumilla voimapaperiin. Satona tölkkiosasto hankittiin vuonna 1949 ja se käynnistyi vuonna 1951. Uuden huoltolan rakentaminen aloitettiin vuonna 1950, mutta sen valmistuminen viivästyi aina vuosikymmenen puoliväliin.

1950-luvun alussa Paperituote oli liikevaihdoltaan Yhtyneiden kolmanneksi suurin tehdas. Sen laskutus oli noin 15 Mmk vuodessa ja henkilökunnan määrä oli noin 500. Paperituote jalosti paperia ja kartonkia noin 17 000 tonnia vuodessa. Pakkausten osuus tuotannosta oli 70 – 80 % ja rakennuspaperien osuus noin 15 – 20 %. Kaikkiaan tuotevalikoimaan kuului noin 50 erilaista tuotetta.

1950-luvulla säkkitehtaan konekantaa lisättiin ja tuotanto kohosi runsaaseen 40 miljoonaan säkkiin vuodessa. Tuotannon lisäyksen mahdollisti Tervasaaren paperintuotannon kasvu. 1960-luvulla säkkitehtaalle hankittiin saksalaisvalmisteiset letkukone ja taivutuskone, jotka edustivat aivan uutta tuotantotehokkuuden tasoa. Uusi kone valmisti säkkiletkua kaksi kertaa vanhoja nopeammin, automaattisyötöllä varustettu pohjantaivutuskone oli kolme kertaa vanhoja tehokkaampi. Säkkien tuotanto kohosi noin 65 miljoonaan kappaleeseen vuonna 1964. Vuonna 1969 tehtaalle hankittiin uusi letkukone ja pohjantaivutuskone lisääntynyttä Neuvostoliiton vientiä varten. Tehtaalla oli nyt viisi letkukonetta ja neljä pohjantaivutuskonetta, joiden tuotanto 1970-luvun alussa oli noin 90 miljoonaa säkkiä vuodessa.

Paperipussien tuotanto säilyi 1950 – 60 –luvuilla keskimäärin 800 – 900 tn/v. Viennin osuus vaihteli lähes nollasta kolmannekseen. Kotimainen kilpailu oli kovaa. Paperituote alkoi 1960-luvun lopulla valmistaa erikoispusseja, kuten ikkunapusseja leipomoille ja grillipusseja.

Paperituotteen toiseksi suurin tuoteryhmä olivat aaltopahvi ja siitä valmistetut laatikot. Yksipuolisen aaltopahvin valmistajana Paperituote oli Suomessa johtava tehdas. Yksipuolista aaltopahvia käytettiin lähinnä huonekaluteollisuuden pakkauksissa ja sen markkina oli vähenevä. Kaksipuolinen ja useampikerroksinen aaltopahvi oli kuljetuspakkausten raaka-aine.

Aaltopahvituotteiden osuus tehtaan laskutuksesta oli 1950-luvun alkupuolella vajaa viidennes. Laatikoiden vienti Neuvostoliittoon alkoi 1950-luvun lopulla ja tuotantokykyä lisättiin olennaisesti vuonna 1964, jonka jälkeen aaltopahvin osuus koko tehtaan laskutuksesta kohosi 30 prosenttiin. Säkkien ohella aaltopahvilaatikoista tuli erityisesti Neuvostoliittoon vietävä tuote.

Aaltopahvin pintapaperina käytettiin Tervasaaren voimapaperia ja aallotuskartonkina Tervasaaren ja Kaipolan oksamassakartonkia. Liima oli Valken tehtaan valmistamaa vesilasia.

Paperituotteen aaltopahvin tuotantokyvyn katsottiin 1950-luvun lopulla olevan täydessä käytössä. Neuvostoliiton suurten tilausten alettua vuonna 1957 jouduttiin kotimaan toimituksia rajoittamaan. Kotimaan kulutus oli kuitenkin selvästi kasvussa. Tampella aloitti aaltopahvin valmistuksen vuonna 1960 ja Enso vuonna 1963. Paperituotteen uusi aaltopahvitehdas rautatien toiselle puolen valmistui vuonna 1963. Laajennus oli merkittävä, Paperituotteen tehdaspinta-ala kasvoi 80 prosentilla. Uuteen tehtaaseen hankittiin saksalaisen Werner K. H. Petersin toimittama aaltopahvikone, jonka tuotantokapasiteetiksi laskettiin 30 000 tn/v. Uuteen tehdasrakennukseen siirrettiin kaikki aaltopahvi-, voimapahvi- ja liitospaperikoneet. Uuden tehtaan myötä aaltopahvin tuotanto kohosi vuosikymmenen loppuun mennessä yli kaksinkertaiseksi, yli 20 000 tonniin vuodessa.

Vuonna 1966 tehtaalle hankittiin uusi automaattikone, ns. case maker, joka valmisti aaltopahviarkeista valmiita laatikoita.

Liitospaperin tuotanto seurasi melko tarkoin laatikkotuotannon kehitystä, koska esimerkiksi Neuvostoliiton laatikkotilauksiin liittyi yleensä tarpeellinen määrä liitospaperia. 1960-luvun lopulla teipit alkoivat vallata markkinoita liitospaperilta. Vuonna 1969 kotimaan myynti oli enää noin kolmannes liitospaperin tuotannosta. Paperituotteen ohella Suomessa liitospaperia valmisti vain Raf. Haarla. 1950-luvulta Paperituote edusti englantilaisen Robinson yhtiön teippejä, jotka markkinoitiin nimellä Sellotape. Teippien painatus tapahtui Paperituotteella.

Kotelotehtaan huippuvuodeksi muodostui vuosi 1959, jolloin tuotanto kohosi normaaliin nähden kaksinkertaiseksi ja laskutus noin 5 prosenttiin koko tehtaan laskutuksesta. Tulos ei kuitenkaan johtunut koteloiden vaan suuren paitapahvierän myynnistä Yhdysvaltain miehitysjoukkoja varten Länsi-Saksaan. Kotelot tehtiin Simpeleen kartongista. Simpeleellä oli aloitettu painamattomien koteloiden valmistus vuonna 1951 ja vuonna 1961 siirrettiin koteloiden teko kokonaan Simpeleelle.

Nestepakkausten valmistus aloitettiin vuonna 1951 Satona-koneilla. Vuonna 1953 hankittiin toinen Satona kone ja vielä vuonna 1957 kolmas. Kone kokosi kartonkiarkeista stanssatuista aihioista ja pohjalapuista nelikulmaisia litran tölkkejä, jotka käsiteltiin tiiviiksi sulalla parafiinilla. Valmiit tölkit toimitettiin asiakkaille, joilla oli tölkkien täyttölaitteet. Tölkit suljetettiin aluksi metallisilla sulkimilla, myöhemmin kuumasaumaamalla. Tölkkejä käytettiin piimän, viilin, kerman ja jäätelön pakkaamiseen. Maidon pakkaamiseen tölkki osoittautui liian helposti vaurioituvaksi. Kyseessä oli ensimmäinen Suomen markkinoille tuotu pahvinen nestepakkaus. Sen markkinointi vaati pitkäaikaista ja kärsivällistä valistustyötä. Asiakkaat eivät helposti uskoneet pahvitölkkiin. Tuon aikainen maidon jakelujärjestelmä, irtomyynti ja lasipullojen odotus vaikeuttivat tölkkien leviämistä. Vuonna 1957 tölkkejä myytiin jo 13,6 miljoonaa kappaletta. Niiden laskutus oli 3 % Paperituotteen laskutuksesta, ja tölkkituotanto tuotti voittoa. Vuonna 1958 tölkkituotanto siirrettiin raaka-aineen tuotannon yhteyteen Jämsänkoskelle.

Maidolle soveltuvan nestepakkauksen valmistaminen kiinnosti Yhtyneitä Paperitehtaita. Vaihtoehtoina olivat yhdysvaltalainen Purepak, ruotsalainen TetraPack ja saksalainen Perga. Purepackin ongelma oli kallis täyttö- ja sulkemislaitteisto, Tetrapackin ongelmana kartiomainen muoto ja pieni, puolen litran koko. Valinta osui Jagenberg-Werke Ag:n kehittämään Perga-tölkkiin. Tölkki oli kehitetty jo 1930-luvulla ja oli käytössä jo useissa maissa. Vuonna 1956 Yhtyneet osti yksinoikeuden tölkkien valmistukseen ja täyttö- ja sulkijakoneistojen myyntiin Suomessa, sekä tölkkikoneiston. Tarkoitus oli rakentaa uusi Satona- ja Pergatölkkeihin keskittyvä tehdas Herttoniemeen Helsinkiin. Perga-kone sijoitettiin kuitenkin Paperituotteelle vuonna 1957. Perga-tölkki oli pohjaltaan pyöreä, muodoltaan lieriömäinen. Rakenteeltaan se oli Satona-tölkkiä lujempi ja tarkoitettu nestepakkaukseksi. Tölkkien myynti alkoi lupaavasti. Vuonna

1958 valmistettiin 21 miljoonaa tölkkiä ja vuonna 1959 jo 35 miljoonaa tölkkiä. Tehtaan laskutus oli 7 % Paperituotteen laskutuksesta. Toinen Perga-kone tilattiin vuonna 1959.

Pahvisten nestepakkausten läpimurto vuonna 1959 oli niin suuri, ettei Paperituote pystynyt vastaamaan kysyntään. Seuraus oli, että kilpailevat nestepakkausjärjestelmät, lyhytikäiseksi jäänyt muovipussi, sekä nimenomaan Enso-Gutzeitin edustama PurePak ja Ahlström-yhtymän TetraPack, saivat markkinaosuuksia. Vuonna 1960 Perga-tölkkien myynti oli 32 miljoonaa kappaletta mutta 1961 vain 11 miljoonaa kappaletta. Perga-tölkkejä valmistettiin Paperituotteella vuoteen 1963 saakka, jolloin tuotanto siirrettiin Jämsänkoskelle.

Bitumiosaston tuotteista suurin osa edellytti bitumikäsittelyä. Niitä käytettiin joko pakkauksiin ja suojaamiseen tai rakennuspapereina. Tavallisin raaka-aine oli voimapaperi, mutta käyttötarkoituksesta riippuen käytettiin myös oksapaperia ja kreppipaperia. Bitumipaperit olivat kolmenlaisia. Peruspaperi voitiin kyllästää tai päällystää bitumilla tai paperikerrokset voitiin laminoida yhteen bitumilla, jolloin saatiin kerrostettua bitumipaperia. Bitumikäsittelyllä paperista saatiin vettä ja vesihöyryä kestävää. Uudella bitumikoneella voitiin valmistaa raionlangalla vahvistettua Sitko-eristyspaperia. Paperituotteella kehitetty uutuus oli myös erilaisten paperien laminointi alumiiniohkolehdellä. Alumit-rakennuspaperi valmistettiin yhdistämällä voimapaperi ja alumiiniohkolehti toisiinsa bitumilla. Liimalaminointikoneella alumiiniohkolehti yhdistettiin taivekartonkiin elintarvikekoteloiden raaka-aineeksi. Alumiinilla laminoitua valkoista paperia käytettiin mm. tee- ja tupakkapakkauksiin sekä talouspaperiksi. Muita bitumiosasto tuotteita olivat vahapaperi, silikonoitu paperi ja polkupyöräkreppi.

Bitumiosaston laskutus ja tuotanto yli kaksinkertaistuivat 1950-luvun puoliväliin mennessä, jolloin tuotanto oli lähes 6000 tonnia vuodessa. Rakentamisen kasvun taittuminen alkoi näkyä rakennuspapereiden myynnissä 1960-luvulla. Samalla markkinoille tuli muita yrityksiä, jotka valmistivat samoja tuotteita, mm. alumiinipäällysteistä paperia. Osaston tuotannosta valtaosan muodostivat säkkien valmistuksessa käytettävät bitumipaperit. Lähinnä Neuvostoliiton säkkitilausten ansiosta bitumiosaston tuotannon määrä kaksinkertaistui 1960-luvun puolivälistä vuosikymmenen loppuun ollen lopulta noin 20 000 tonnia vuodessa. Bitumiosasto, pikipörssi, paloi vuonna 1973. Uuteen teollisuuspaperitehtaaseen sijoitettiin bitumipaperin valmistus omana osastonaan.

Säkkien ja laatikoiden sisäkerroksia varten oli Paperituotteella jo 1950-luvulla valmistettu PVDC-muoviemulsiolla valmistettua paperia. Paperin päällystäminen PE-muovilla oli tunnettu jo 1950-luvulla. Päällystys tapahtui ekstruuderilla, jonka suulakkeesta sula muovi levitettiin tasaisena kerroksena paperiradalle. Paperi liikkui hitaasti kylmän sylinterin pinnalla, jolloin muovi jäähtyi ja kiinnittyi paperiin. Yhtyneet päätti ekstruuderin hankinnasta Paperituotteelle vuonna 1963. Kone saatiin asennettua ja käynnistettya vasta vuoden 1964 lopulla. Yhdessä laminointikoneiden kanssa ekstruuder muodosti uuden päällystysosaston. Paperituotteella odotukset olivat korkealla. Paperin ja muovin yhdistämisen nähtiin antavan aivan uusia mahdollisuuksia tuotekehitykselle ja innovaatioille. Ekstruuderi osoittautui kuitenkin varustukseltaan puutteelliseksi eikä sen tuotannolle tahtonut löytyä sopivia tuotteita. Muovipintaisen paperin käyttö Neuvostoliiton säkkitilauksiin ei onnistunut tilaajan vastustuksen vuoksi. PE-päällystetystä säkkipaperista tuli ennen pitkää kuitenkin ekstruuderin merkittävin tuote. Oman kehitystyön tärkeä tuote oli sahatavarakääre, jonka perusraaka-aineena oli voimapaperi, jota laminoitiin yhteen kaksi kerrosta bitumilla. Pakkauksen päälle tuleva voimapaperi oli päällystetty muovilla. Myöhemmin Paperituotteen johtavaksi artikkeliksi nousi paperirullien kääre, joka tehtiin PE-paperista. Oman kehitystyön tulosta oli myös PE-paperin käyttö mineraalivillalevyjen pintana.

1950-luvulla Paperituotteen valikoimissa oli joukko sota-ajalta periytyviä korviketuotteita. paperikangasta, kenkien irtopohjallisia ja paperipuolia valmistettiin vuosikymmenen puoliväliin. Kreppipaperista valmistetut patja- ja tyynypussit säilyivät 1960-luvun puoliväliin ja paperinaru aina vuosikymmenen loppuun.

Pahvipuolien valmistus myytiin Matti Piipon perustamalle Piippo Oy:lle vuonna 1954. Paperirullien hylsyjen teko siirrettiin Kaipolaan vuonna 1955.

Kelmun jalostus aloitettiin vuonna 1953. Sitä painettiin ja siitä valmistettiin pusseja. Säteri Oy:n aloitettua kelmun valmistuksen vuonna 1957 alettiin jalostaa sitä. Kelmun menekin kasvu oli hidasta. 1960-luvun alkupuolella kelmujalosteiden laskutus oli 4-5 % Paperituotteen laskutuksesta. Kelmunjalostuksen huippuvuosi oli vuonna 1967, jolloin Venäjän vallankumouksesta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Juhlan kunniaksi Neuvostoliiton kansalaisille jaettiin makeisia, joita varten Suomesta tilattiin suuri erä, 1000 tonnia, painettua karamellikäärettä. Paperituotteen osalle tuli kolmannes tuosta määrästä. Suurtilaus kolminkertaisti Paperituotteen kelmunjalosteiden myynnin yhdeksi vuodeksi. Tuon jälkeen kysyntä pieneni alle vuosikymmenen alun tason.

1950-luvulla kokeiltiin myös muovipussien valmistusta, joka otettiin valmistusohjelmaan vuonna 1962.

Henkilökunnan innovaationa syntyi käyttöä tehtaalle hankitulle mutta käyttämättömäksi jääneelle hiekkapaperikoneelle. Kennopahvi valmistettiin liittämällä liimavanoilla yhteen oksakartonkikerroksia ja sen jälkeen leikkaamalla kapeita kartonkikaistaleita. Niistä saatiin venyttämällä kennorakenne. Kennopahvia käytettiin aluksi omenien pakkauksissa, mutta sen varsinaiseksi tuli oviteollisuus. Kennopahvia käytettiin ovien tuki- ja täytekerroksena.

Vähemmän menestyneitä kokeiluja olivat mm. ruostesuojakääreeksi tarkoitettu Ferropak-paperi, lankavahvistetusta PE-paperista valmistettu lumiaita ja etelän turisteille tarkoitettu, muovipintaisesta paperista valmistettu ”rantalakana”.

1970-luvun uusia tuotteita olivat tuplasäkki, panssarisäkki, PE-aaltopahvi, esiliimattu tapettipaperi, hot-melt –laminaatti, valoherkät paperit, palamaton paperi sekä nylon- ja polyamidipäällysteiset paperit. Solumuovin valmistus alkoi vuonna 1971.

Paperituotteen työntekijämäärä oli vuonna 1952 vajaa 500. Vuosikymmenen lopussa työntekijöitä oli yli 700 ja vuonna 1969 noin 850. Vuonna 1974 työntekijöitä oli 1374. Paperituotteen vähintään tyydyttävän menestyksen takasi suuri Neuvostoliiton vienti.

Suuri Paperituote alkoi jo 1980-luvulla kutistua yhtiön strategisten organisaatiomuutosten johdosta. Yhtiöön perustettiin uusi tulosyksikkö Walki-Pakkaus, myöhempi Walki Pack, johon yhdistettiin Yhtyneiden pakkausteollisuus. Paperituotteen aaltopahviosasto yhdistettiin tähän tulosyksikköön. Jäljelle jäänyt Paperituote jaettiin vuosikymmenen loppuvaiheissa kahteen tulosyksikköön, jotka olivat Walki-Säkit ja Paperituote. Viimeksi mainittu muodostui bitumi- ja päällystysosastosta eli teollisuuspaperitehtaasta. Samoihin aikoihin Paperituote jäi tehtaan nimenä virallisesti pois käytöstä. Säkkien valmistus Valkeakoskella päättyi vuonna 1991. UPM-Kymmene fuusion myötä Valkeakosken teollisuuspaperitehdas yhdistettiin ulkomaisine tytärtehtaineen Pietarsaaren vastaavan teollisuuden kanssa Walki-Wisa –tulosyksiköksi. Tämä yksikkö myytiin 2000-luvulla kansainväliselle pääomasijoittajayhteisölle. Erilaiset paperirullien kääreet ja päätylaput olivat merkittävimpiä tuotteita. Uusi nestepakkaus WalkiCan esiteltiin vuonna 1993.

1980-luvulla paperisäkkien valikoimaa täydensivät kangaspintaiset, muovikudoksiset sekä polyeteeni-, bitumi- ja silikonikäsitellyt säkit. Vuonna 1981 aloitetiin muovisäkkien valmistus. Ommellun paperisäkin kysyntä väheni, säkkien ompelu keskistettiin Lumikorpeen entiseen pussitehtaan halliin vuonna 1979. Aaltopahvitehtaan uutena tuotteena julkaistiin Bag in box, myöhemmin suosittu hanaviinipakkausmalli.

Aaltopahvitehdas oli puolestaan jo 1990-luvun lopulla myyty norjalaiselle Petersson Packagingille, joka myi vuonna 2001 yhtiön kansainväliselle pääomasijoittajaryhmälle. Valkeakosken tehdas toimii nykyisin nimellä Adara Pakkaus Oy.

Aikanaan varsin mittavan pakkaus- ja muun paperinjalostustehtaan kuihtumiseen ja siirtämiseen pois Yhtyneistä Paperitehtaista ja UPM:stä on monia syitä.

Idän kaupan loppuminen Neuvostoliiton häviämiseen lopetti nopeasti paperisäkkien ja aaltopahvilaatikoiden yhtiölle tärkeän kaupankäynnin. Länsimarkkinoilta ei ollut löydettävissä korvaavaa vientiä. Rullakääreen osalta liiketoiminta pyrittiin turvaamaan hankkimalla vastaavat tehtaat tärkeimmistä markkinamaista Saksasta ja Britanniasta. Alankomaista ja Espanjasta hankittiin säkkitehtaita.

Haluttomuutta investoida jalostusteollisuuteen Paperituotteella lisäsi olennaisesti se, että työsuhdeilmapiiri tehtaalla oli levoton. Tämä taas johtui pitkälti paperiteollisuuden työehtosopimuksen 11. pykälästä, jossa edellytettiin palkkaneuvotteluja pienistäkin olosuhdemuutoksista, eli esimerkiksi pienistä investoinneista, joita jalostusteollisuudessa olisi riittänyt.

Olennaisin syy jalostusteollisuuden loppumiseen lienee kuitenkin ollut se, että Yhtyneiden ja sittemmin UPM:n johto valitsi keskeiseksi painopisteeksi painopaperien valmistuksen. Paperinjalosteet ja eräät muut tuotteet saivat väistyä.

Ari Sirén: