Kesällä 1940, muutama kuukausi talvisodan päättymisen jälkeen, Yhtyneet perusti Valkeakoskelle uuden tehtaan, joka sai nimeksensä Jylhävaara. Nimi annettiin puuhiomon mukaan, joka oli jäänyt rauhansopimuksessa luovutetulle alueelle. Jylhävaara perustettiin alunperin pääasiassa kasvattamaan Yhtyneiden omavaraisuutta usealla eri saralla. Yhtiö tarvitsi monenlaisia metallituotteita joita ei vielä kotimaassa valmistettu ja tekijää pitkälle listalle putki-, levy-, prässi-, niklaus- ja kromiointitöitä. Lisäksi sota-aikaan Jylhävaara teki huomattavan määrän tilauksia armeijalle, valmistamalla pääasiassa tykeille kranaatteja.

Sodan aikana töitä tietysti riitti konepajalle ja lisäetuna moni työntekijä saatiin pidettyä tehtaalla vetoamalla tehtaan sotateolliseen merkitykseen. Sodan jälkeen Jylhävaaran ensisijaiseksi asiakkaaksi tuli Soteva, eli Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta. Soteva koordinoi Suomen sotakorvausten suorittamista, joidenka maksamiseen Jylhävaarakin osallistui. Tärkein Jylhävaaran valmistama sotakorvaustuote oli suurikokoinen sähkövintturi, joita se lopulta valmisti yhteensä 470.

1950-luvun alussa Jylhävaarassa jouduttiin kuitenkin tyhjän päälle, kuten lukuisissa muissakin konepajoissa. Tuotanto oli rakentunut liikaa Sotevan tilauksien ympärille, joten kun sotakorvaukset oli maksettu, niin samalla loppui suurin osa töistä. Jylhävaarassa ei ollut varsinaista tuotantosuunnitelmaa, vaan tehtiin mitä kulloinkin tilattiin. Nyt kun tilauksia ei enää tullut, täytyi löytää uusi ala, jotta toiminta voisi jatkua. Uusi ala löytyi Kaipolan paperitehtaan myötä vuonna 1952.

Jylhävaaran konepajan annettiin tehdä kaikki mitä se yksinkertaisesti pystyi Kaipolan uutta tehdasta varten. Hankintasopimukseen kuului mitä moninaisempia tehtäviä vesijohtoasennuksista kivihiilen varastointilaitteisiin, mutta tulevaisuuden kannalta tärkeimmäksi osoittautui massankäsittelylaitteet. Laitteiden valmistukseen rakentui kokonaan oma linjansa ja niistä tulikin konepajan tulevaisuus. Ne osoittautuivat kilpailukykyisiksi kotimaassa ja jopa kansainvälisillä markkinoilla, kun ensimmäisen kerran 1955-1956 vientitoimitukset saapuivat Kiinaan.

Jylhävaarassa syntyi periaate, että jokaiseen uuteen Yhtyneiden tehtaaseen pyrittäisiin kehittämään jokin uusi laite. Tähän aikaan Jylhävaaran kehitystyössä merkittävin nimi oli Ahti Syrjänen, joka Lotilan ammattikoulun käytyään kouluttautui lopulta diplomi-insinööriksi ja 1960-luvun aikana kehitti useita laiteratkaisuja, joista huomattavin oli kuumahierrejauhin, joka oli seuraavan vuosikymmenen Jylhävaaran ykköstuote.

Konepajan lisäksi Jylhävaaraan kuului aikanaan Suomen toinen merkittävä pulttitehdas. 1943 varsinaisesti käyntiin päässyt pulttitehdas kärsi 1950-luvun alkupuolelle asti raaka-aineen huonosta laadusta, joka vähensi tuotantoa huomattavasti. 50-luvun alussa ja uudestaan vuosikymmenen puolivälissä tehdyt investoinnit tekivät Jylhävaarasta aidosti kilpailukykyisen niin hinnassa kuin laadussakin. Tuotannon kasvua kuvaa hyvin ero vuosien 1958 ja 1960 välillä. 1958 valmistettiin noin 10 milj. pulttia/mutteria, kun kahden vuoden päästä oltiin jo selvästi yli 20 milj. kappaleen tuotannossa.

Jylhävaara kärsi pitkään myös sijainnistaan Myllysaaressa, jonka tilat olivat toiminnalle ahtaita ja epäkäytännöllisiä. Tämän vuoksi konepajan ja pulttitehtaan siirtoa oli suunniteltu jo 1950-luvun puolivälistä lähtien, kunnes uudeksi sijainniksi varmistui Valken tehtaita lähellä oleva alue Varsanhännästä. Ensimmäiseksi siirtyi pulttitehdas 1965 ja konepaja tuli perässä 1969-1970. 1970-luvun alkupuolella toteuttiin vielä suuria laajennuksia, mutta niistä ei alkuperäiset rakentajat ehtineet kauan nauttimaan.

1970-luvulla päätettiin, että pulttien ja mutterien valmistaminen ei enää kuuluisi Yhtyneiden toimintaan, joten pulttitehdas myytiin Fiskarsille 1974 ja valmistus Valkeakoskella loppuikin seuraavana vuonna. 1980-luvulla Yhtyneet luopui pikkuhiljaa koko Jylhävaarasta. Ensin lisäainelaitoksiin liittyvä osa siirrettiin uuteen yhtiöön 1983, jonka nimeksi tuli Jylhäraisio Oy. Viisi vuotta myöhemmin Valmet osti Yhtyneiltä osake-enemmistön. Itse konepaja jaettiin kahtia 1987 kuituryhmään ja paperinjalostuskoneita valmistavaan

ryhmään. Kuituryhmä myytiin ruotsalaiselle Sunds Defibrator Ab:lle (jonka Rauma-Repola osti hieman myöhemmin), kun taas paperinjalostuskoneita valmistavasta osasta muodostettiin uusi Jylhävaara Oy, jonka osake-enemmistö, ja pian koko osakekanta, myytiin Valmet Paperikoneet Oy:lle.

Koko olemassaolonsa ajan Jylhävaara tuotti melko heikkoa tulosta, ollen useasti myös lievästi tappiollinen. Sen merkitystä ei kuitenkaan voi mitata vain raakana tuloksena, sillä se uhrasi omaa tulostansa koko yhtiön edun vuoksi. Yhtyneiden omana konepajana ei annettujen töiden kannattavuutta mietitty ja oman yhtiön tehtaille koneita myytiin halvemmalla kuin muille. Jylhävaaran merkitys oli siis pikemminkin investointien tukijana kuin tuloksen tekijänä.

Markus Hagren